Esiin tunkevat aatokset sameat
Valhetta vatvovat karkeat sanat
Paksu lompakko
Helppo on lempeä pyytää
Kerjääjää
Alla silmien himerrys hyytää

Valoviikatteet taloja niittää
Käsi hamuaa lautturin viittaa
En osaa elämää syyttää, en kiittää
Se jääköön, en piittaa

Kohdusta hautaan
Ui uuttera lautta
Tuhannen kapakan kautta                              - valo yössä


Niin monet ystäväni ovat löytäneet sen nk. toisen puoliskon. Toinen puolisko kuulostaa aika vakavasti otettavalta. 
Mutta koska mä olen tällänen romantikko joka uskoo tai ainakin haluasi uskoa aitoon rakkauteen niin se on ihan
hyvä termi. 
Mulle sanotaan 'Kyllä se vielä löytyy.'' ja ''Se löytyy odottamatta ja yllättäen.'' ja muuta tämmösiä lauseita jotka kaikki 
on kuullut ja jotka eivät oikeasti lohduta yhtään. Tunnen sellaset, jotka on seurustelleet jo useammin tai paljon 
aiemmin, jollain lailla paremmiksi ihmisiksi. Miksi? Mitä niillä on mitä mulla ei ole? 
No. Ne on kauniita ja hoikkia. Minä olen lihava. Ne on sanavalmiita, itsevarmoja ja hauskoja. Mä olen itteäni ja 
maailmaa murehtiva paska joka ei oikeasti saa mitään muuta aikaseks kun agstia. Hah. 
Enää en jaksaisi olla iloinen teidän hyvän munkkinne ja rakkauselämänne puolesta. Aina saa olla iloinen VAIN 
toisten puolesta sillä omalle kohdalleni ei ole rakkautta vielä kertaakaan osunut. Tätä on jatkunut jo monta 
vuotta enkä enää millään jaksaisi kattoa sivusta muitten onnea itse jääden ilman. Tämä on vähä niinku oottais vuoroa karuselliin 
joka vaan pyörii ja pyörii ottaen välillä muita kyytiin, mutta oma vuoro ei tunnu tulevan koskaan. Itsekästä?
Siihen että osaisi käyttäytyä silleen että olis edes mahdollisuus johonkuhun vaatisi itsevarmuutta ja hyvää itse-
tubtua jota minulla ei tunnetusti ole. Tai no, joissain asioissa osaan olla hyvinkin itsevarma, mutta yleensä siitäkin
koituu harmia. Nyt ei ole kaikki inkkarit kanootissa.
Mä toivon että jonain päivänä tulis joku joka näkis tämän pienen ihmisen.